Kansaneläkkeellä kituuttava Aliisa joutuu pienestä asunnostaan häädetyksi. Yksinäisyys, köyhyys ja monet muut vastoinkäymiset varjostavat Aliisan elämää. Rahaa on vain kaurapuuroon, jota Aliisa syö joka päivä vaatimattomassa kodissaan.

Kuulostaako tutulta? Voisi melkein olla kuvaus tämän päivän Suomesta, mutta kyseessä on legendaarisen ja energisen näyttelijän Siiri Angerkosken viimeinen roolisuoritus vuodelta 1970. Seuraavana vuonna hän menehtyi pitkän sairauden riuduttamana. Angerkoski sai roolistaan postuumisti Jussi-patsaan vuonna 1971.

Aulikki Oksasen käsikirjoittama ja Jukka Sipilän ohjaama Aliisa kuuluu tv-teatterin kiitettyihin klassikoihin. Näytelmä on kuvaus eläkeläisen elämästä 1970-luvun alun Suomessa.

Kaiken oman yltäkylläisyyden keskellä kurkkuuni nousi pala, kun muistin elokuvan, jonka olin nähnyt 1970-luvulla. Silmä kyyneltyi uudelleen 2010-luvulla, kun mieleen nousi kuva viime viikkojen tohinasta ja tyrkkimisestä. Kaupat ovat pullollaan toinen toistaan turhempia tavaroita. Satamäärin kinkkuja, kalkkunoita, laatikoita – jotka joutavat roskiin joulujen jälkeen.

Keskustelua köyhyydestä käydään turuilla ja toreilla. Mediassa näytetään kuvaa leipäjonoista ja joulun alla Hurstin toiminta saa palstatilaa. Joulupatakeräyksiin annetaan auliisti rahaa varattomille perheille joulun valmistelemiseen. Tällä omatunto pestään puhtaaksi kuten Pontius Pilatus pesi kätensä todeten ”Viaton olen minä tämän miehen vereen”.

Mutta onko omatunto puhdas? Pesenkö omat ajatukseni puhtaiksi antamalla keräykseen?

Oma äitini oli lähtöisen vaatimattomista oloista ja hän antoi sydämestään näihin keräyksiin. Muistan kuinka hän huolellisesti ja siunaten paketoi riisit ja ryynit, suklaapatukat ja kynttilät ja vei paketin joulupatakeräykseen. Häneltä opin, että se ei ole itseltä pois kun antaa hyvästään. Ja hänen neuvojaan olen noudattanut joka joulu ja joulujen välit ympäri vuoden.

Kun ajattelen Aliisaa ja hänen yksinäisyyttään mieleen nousee kysymys, onko raha kuitenkaan aina se suurin ongelma. Ehkä vanhusten yksinäisyys on suurempi ongelma.  Yhteiskunta työntää vanhuksia tätä kohti ja yhä useampi vanhus istuu yksin kotona, unohdettuna.

Ennen joulua televisiossa pyöri mainos vanhasta miehestä, joka istui yksin joulupöydässä. Hän lähetti lapsilleen ja suvulleen kutsun omiin hautajaisiinsa – ja tupa täyttyi vieraista.

Tähänkö olemme tulleet tässä hyvinvointiyhteiskunnassa? Ovatko hautajaiset niitä ainoita sosiaalisia tapaamisia, joissa suvun vanhuksia muistetaan?

1970-luvulla Aliisan pelastivat ystävät. Kuka pelastaa tämän päivän Aliisat?

Eräs kommentti verkossa kiteyttää ajatuksen:
”Ei ole helppoa tuo elämä. Ite oon nuori mies, mutta kyyneliksi pistää tämä hyvä avartava elokuva. Hyvä Siiri että toit tämän kaiken julki. Ylen herroille maksetaan hurjaa palkkaa ja samaan aikaan rankan työn uurtajat elää nälkäpalkalla odottaakseen vain, että kuolema korjaa heidät pois. MIKÄ ON PIELESSÄ MEIDÄN YHTEISKUNNASSA ???????????”

roska_iso3
Mäntän kuvataideviikot on vakiinnuttanut asemansa Suomen kesän taidekentässä. Joitakin vuosia sitten kesän kohauttaja oli yhteiskunnasta syrjäytyneiden miesten talo. Se muistutti lähinnä romahtamaisillaan olevaa rojukasaa.
Kun syrjäytyneiden miesten taloa katsoo lähemmin, huomaa taiteilijoiden Tapani Kokko ja Ihana Havo oveluuden. Kulttuuri on kaikkien oikeus, ei vain varakkaiden etuoikeus. Vai olenko tulkinnut teosta väärin?

Piha on kuhmurainen ja kuoppainen, ja katsoja saa varoa nilkkojaan. Ympäristö on näennäisesti sotkuinen, mutta joukosta voi bongata ajankohtaisia trendejä. Pihalla nököttävä puutarhatuolin raato kasvaa vaaleanpunaista apilaa. Tätähän on käytetty taiteessa pitkään. Jopa sisätiloihin on raahattu hetekoita ja istutettu jousien väliin kausikukkia.

Syrjäytyneiden miesten hökkelin seinä näyttää sotkuiselta ja rojuiselta. Kun kutakin kohtaa katsoo tarkemmin, löytää jälleen yllätyksiä. Suurikokoinen kuva naisen rinnoista suo mahdollisuuden syvällisempään analysointiin. Miten miehet suhtautuvat naiseen – onko hän äitihahmo, jonka rinnat valuvat elämän nestettä? Vai onko hän objekti, joka on luotu miehen iloksi ja jota voi kohdella miten haluaa?

Talon edessä oleva kuusi on koristeltu olutpakkauksilla. Seinille on naulattu litistettyjä tölkkejä. 

Talon sisäosa on myös kiinnostava. Vaikka seinät ovat räjähtäneet ja kalusteet parhaat päivänsä nähneitä, sisältäkin voi bongata kannanottoja. ”Olohuoneessa” nököttää patsas. Seinän väliin on työnnetty ajankohtainen Mäntän Taideviikkojen etukuponki, jolla voi tilata Taide-lehden.

Oli talo taidetta tai roskaa, varmaa on kuitenkin se että syrjäytyminen on yhteiskunnalle kallista. Ehkäisevät toimenpiteet ja asioihin puuttuminen ajoissa tulevat pitkässä juoksussa aina edullisemmaksi meille kaikille. Puuttumisen aste ja tyyli ovat jo vaikeammin määriteltävissä.

Ovatko Miesten talon kannanotot tarkoituksellisia vai vahinkoja, sitä en tiedä kysymättä taiteilijoilta. Helppoa on kuitenkin uskoa, että tämäntyyppisissä taloissa asutaan ympäri maailmaa. Ovatko asukkaat syrjäytyneitä vai eivät, se on toinen kysymys.

Teksti ja kuvat: Ulla Maria Hoikkala

Mitä suuhuni panenkaan?

by Ulla Maria Hoikkala20.02.2013

Viime viikot media on ollut täynnä hevosia. Monellakin tapaa. Minä puhun nyt ruuasta. Harvemmin ostan valmiiksi pakattua lihaa, mutta jos ostan, katson epäillen pakkausta ja tavaan tekstin ”sika-nauta jauheliha”.  Tiskiltä ostettuna voin olla ehkä hieman varmempi alkuperästä. Mutta voinko enää uskoa tuohonkaan? Tietääkö edes kauppias, mistä liha viime kädessä tulee?

0 comments Read more →

Itsenäisyyspäivän aamuna

by Ulla Maria Hoikkala06.12.2012

Teinpä tänä itsenäisyyspäivänä erilaisen lenkin. Kun vein vanhempieni haudalle kynttilät, päätin kävellä pienen lenkin.

0 comments Read more →

Onko taiteen tehtävä provosoida?

by Ulla Maria Hoikkala22.05.2012

Taiteen raja on aina ollut häilyvä. Yhden roska on toisen taidetta. Mutta milloin lähestytään hyvän maun rajoja? Voiko taiteessa olla ylilyöntejä? Kuinka paljon rajoja voidaan rikkoa? Nämä kysymykset nousevat aika ajoin esiin.

0 comments Read more →

Rötösherrat ja Liisa Kulhia

by Ulla Maria Hoikkala16.05.2012

Miten niin tällaista ei ollut ennen? Rötöstely, riitely ja juonittelu ovat kautta aikojen olleet tuttuja termejä niin politiikassa kuin yritysmaailmassa. Rötösherroja ja -rouvia löytyy valtioiden päämiehistä, poliitikoista ja yritysjohtajista. Näitä esimerkkejä on tylsistymiseen asti.

1 comment Read more →