Joululaulut eivät tänä vuonna soi Kairon hotellien auloissa. Hotellit väittävät saaneensa Egyptin sisäasiainministeriöltä kirjelmän, joka kieltäisi joululaulujen julkisen esittämisen hotellien yleisissä tiloissa. Sisäasiainministeriön lehdistötoimisto kiistää kiellon ja muistuttaa, että kukaan muukaan ei voisi kyseistä kieltoa antaa. Joululaulut eivät kuitenkaan hotellien yleisissä tiloissa soi.

Joulunvieton suosio on Egyptissä yleistynyt vuosi vuodelta. Joulurekvisiittaa ei hotelleissakaan suosita vain ulkomaalaisten matkailijoiden iloksi. Hotellien joulupaketeista nauttivat etenkin varakkaat yläluokan edustajat, joista kansallisen jakauman mukaan noin 90 prosenttia on muslimeja.
Egyptin noin kymmenen prosentin kristitty koptivähemmistö viettää perinteisesti joulua vasta loppiaisena. Kristittyjen joulu on ollut kansallinen vapaapäivä kaikille egyptiläisille vuodesta 2003 lähtien.
Suomalaisen kulttuuriperimäni vuoksi miellän joulun perimmiltään kuitenkin kristilliseksi juhlaksi, vaikka sen pohjimmainen sanoma uhkaa meillä Suomessakin hukkua joulupukin, joulutonttujen ja lahjapaperikääreiden alle. Egyptiläismuslimien innostus joulunviettoon hämmästyttää minua edelleen. En oikein myöskään osaa toivottaa muslimille hyvää joulua, vaikka he toivottavasti sitä minulle ja toisilleen. Eihän muslimikaan toivota kristitylle toivotuksia islamin uskonnollisten juhlien aikaan.
Suuresta suosiostaan huolimatta joulunvietto ei kuitenkaan ole ihan ongelmaton asia Egyptissä. Kairon suurten hotellien henkilökunta ei suostunut keskustelemaan lehdistön kanssa joululaulukiellosta muutoin kuin nimettömänä ja osa vaikeni kokonaan asian arkaluontoisuuden vuoksi.
Englanninkielisen Daily News –sanomalehden haastattelema nimeltä mainitsemattoman Kairon keskustan viiden tähden hotellin edustaja kertoi joululaulukiellon syyksi varovaisuuden tuvallisuuden suhteen: viranomaiset eivät halunneet mitään, mikä voisi provosoida terrorismia.
Omituista on, että kielto, jos sellaista on esitetty, koskee vain joululauluja eikä muuta joulukoristelua. Kairon hotellit, samoin kuin supermarketit ja joulukoristeita myyvät pikkukaupat on kuorrutettu punaisella, vihreällä, valkoisella, kimaltavalla, kiiltävällä, vilkkuvalla ja välkkyvällä joulurekvisiitalla.
Kairon joulukoristeet eivät välttämättä mene yksiin suomalaisen joulukoristemaun kanssa. Oma joulutunnelmani syntyy ennen kaikkea kynttilänvalosta. Kairossa on lukemattomia kauppoja, jotka myyvät kynttilöitä – kauniita, värikkäitä, muodokkaita – joka makuun.

Kairon kynttilöiden ongelma vain on se, ettei niitä voi polttaa. Lähes jokaisessa kokeilemassani on jotain vialla: milloin sydänlanka on liian heikkoa, milloin liian vahvaa. Osa kokeilemistani kynttilöistä on myös erittäin paloturvallisia, sillä niitä ei saa syttymään. Kairon kotiani valaisevatkin Suomesta asti tuodut kynttilät. Hiote
|
About: Päivi:
Päivi Arvonen tyoskentelee freelance -toimittajana ja valokuvaajana Suomen medialle Egyptissä ja Suomessa. Koulutukseltaan hän on uskontotieteilijä, erikoisaloina uskonnot, kulttuuri, matkailu, koulutus, kehitysyhteistyö sekä ympäristö- ja eläinsuojelukysymykset. Arvonen toimii myös Kairon ulkomaisten toimittajien yhdistyksen varapuheenjohtajana. |
Päivi Arvonen tyoskentelee freelance -toimittajana ja valokuvaajana Suomen medialle Egyptissä ja Suomessa. Koulutukseltaan hän on uskontotieteilijä, erikoisaloina uskonnot, kulttuuri, matkailu, koulutus, kehitysyhteistyö sekä ympäristö- ja eläinsuojelukysymykset. Arvonen toimii myös Kairon ulkomaisten toimittajien yhdistyksen varapuheenjohtajana.