Kipsissä – osa 4

Vuosi on jo pitkällä ja kipsi on ja pysyy jalassa vielä kaksi viikkoa. Mutta uskomattoman nopeasti tämä aika on vierähtänyt. Voin todella sanoa, että ENÄÄ kaksi viikkoa.

Torstai 7.1.2010
Tarkastuskäynti ja röntgen sujuivat hyvin. Vanha kipsi poistettiin ja nilkka kuvattiin. Kipsausta jouduin odottamaan jonkun aikaa, sen verran tunkua tuntui kipsipolilla olevan. Sauvat olivat kovaa valuuttaa – kenellä yksi, kenellä kaksi. Jotkut olivat rullatuolissa, jotkut pedissä.

Haavasta poistettiin tikit ja kyllä sitä ihailtiin. Kuinka kauniin jatkuvan tikkauksen tohtori Tatti olikaan tehnyt. Oikein kuva piti ottaa. Kaikki kuvassa hyvin, lääkäri joutui palaamaan alkuperäisiin kuviin ja tarkastamaan, missä se murtumakohta olikaan. Niin hyvin oli pullat uunissa. Ja minä en valittanut, en.

Tällä kertaa kipsauksen tekivät Eskoelina ja kyllä tätä kannatti odottaa. Sen verran on korskea ja häikäisevän pinkki. Mielenkiintoista on se, että ennen niin valkoiseen kipsiseuraan on tullut vaikka mitä vaihtoehtoja. Valita voi vaikka maastopuvun tyylistä koko väripaletin kirjoon – punainen, musta, retuliini, vihreä, oranssi, keltainen.

Perjantai 8.1.2010
Tänään alkoi “työkausi” ja pidin yhden palaverin. Tosin kotosalla, enhän kuitenkaan päässyt vielä ulos. Hankalaa tarjoilujen laittaminen oli edelleen, mutta kyllä se ajan kanssa hoitui. Ja onneksi oli Sini-päivä ja hän auttoi.

Lauantai 16.1.2010
Mielenkiinnolla olen seurannut keskustelua julkisesta terveydenhoidosta ja sen laadusta. Valelääkäreitä ja oikeita potilaita. Käsittämätöntä kohellusta ja keiden kustannuksella – meidän veronmaksajien ja meidän terveytemme.

Päättäjät pallottelevat vastuuta toisilleen, kun tosiasia on kuitenkin se, että vastuun kantaa aina palkan maksaja. Nykyinen trendi palveluiden ulkoistamisesta on varmasti yksi syy näihin kohelluksiin. Uskallanko enää mennä lääkäriin ollenkaan? Täytyykö minun kysyä tutultakin lääkäriltä, onko hän oikea lääkäri?

Omalta kohdaltani täytyy todeta, että lääkäri oli kyllä ihan oikea kirurgi ja teki erinomaista työtä. Saamani hoito sekä ensiavussa että sairaalassa oli hyvää ja ystävällistä – moitteen sanaa en voi sanoa kenestäkään.

Nyt voin jo varata puolella painolla jalalle. Yhden sauvan kanssa opettelen kävelemään. Viikon kuluttua voin heittää molemmat kepit nurkkaan ja tallata täydellä painolla kipsatulle jalalle. Sinänsä tietysti hyvä asia, sillä paino on pudonnut reippaasti näiden viikkojen aikana. Olenkin miettinyt omaa ostoskäyttäytymistäni. Lienee syytä miettiä vielä jatkossakin.

Yksi syy lienee se, että se punaviinilasillinen on nyt ollut viidettä viikkoa poissa elämästäni. Tosi-TV on keksinyt nyt tähänkin uuden aihion – miten suomalainen kestää viisi viikkoa ilman alkoholia? Voivat tulla minua haastattelemaan ja kuvaamaan. Vastaus on – oivallisesti eikä tee tiukkaakaan.