Egypti yrittää hillitä tupakointia

by Päivi Arvonen on 6.2.2010 · 0 comments

in Suomi - Finnish

Egypti on ottanut käyttöön uuden aseen tupakoinninvastaisessa taistelussa. Tupakka-askin kyljessä on kuva kaarelle taipuneesta savukkeesta, jonka viereinen teksti kertoo: tupakka vaikuttaa avioelämääsi.

 varoitusEgyptiläiset ovat ahkeria tupakoitsijoita. Pari vuotta sitten julkaistun laajan tutkimuksen mukaan egyptiläistaloudet käyttävät viisi prosenttia tuloistaan savukkeisiin ja esimerkiksi terveydenhoitoon ainoastaan kaksi prosenttia. Egyptiläiset polttavat 19 miljardia savuketta vuodessa ja muiden kehitysmaiden tavoin myös Egyptissä lähes 70 prosenttia tupakoitsijoista on alle 35-vuotiaita.

Kesällä 2008 voimaan astuneen uuden tupakkalain mukaan puolet tupakka-askin pinta-alasta tulee peittää tupakan vaaroista varottavilla värikuvilla. Tupakka-askissa ollut kuva keuhkosyöpäpotilaasta hengitysnaamari kasvoillaan ei auttanut hillitsemään egyptiläisten savutteluhaluja. Tupakan myynti pysyi varoituskuvien ilmestymisen jälkeen ennallaan, ja metallisten tupakka-rasioiden myynti kasvoi. Lain varotuskuvat koskevat vain paperirasioita, metallirasioihin varoituskuvia ei tarvitse painattaa.

Nähtäväksi jää, vaikuttaako uusi tupakan aiheuttamaan mieskunnon heikkenemiseen vihjaava kuva ja kuvateksti miesten tupakointiin. Kuvittelisin sen herättelevän miesten ajatuksia ainakin paremmin kuin uhka tupakan aiheuttamasta keuhkosyövästä. Egyptiläiset elävät ja ajattelevat hetkessä ja tieto tulevaisuuden keuhkosyöpäuhasta ei monia liikuta. Sen sijaan suorituskyvyn heikkeneminen makuuhuoneessa saattaa hyvinkin aiheuttaa huolestuneisuutta egyptiläismiesten keskuudessa.

Uusi tupakkalaki kielsi myös tupakan mainostamisen ja lisäsi savukkeiden hintaa 10 prosentilla. Savukeaski maksaa nyt halvimmillaan 20 senttiä ja kalleimmat merkit maksavat reilun euron. Tupakkalaki myös kieltää tupakoinnin terveydenhoitoon ja koulutukseen liittyvissä tiloissa, nuorisokeskuksissa sekä valtion virastoissa ja valtion ylläpitämissä työntekijöiden vapaa-ajanviettotiloissa. 

Tupakkakieltoa uhmaavalle yritykselle tai organisaatiolle laki määrittelee 120 -700 euron suuruiset sakot. Tupakointikieltoa rikkovalle yksityishenkilölle tupakkalaissa määrätään 7-14 euron suuruinen sakkorangaistus. Tupakkalain määräämää kieltoa ei ainakaan toistaiseksi ole systemaattisesti valvottu ja savukkeet palavat vielä esimerkiksi virastoissa, koulujen opettajainhuoneissa ja sairaaloissa. Egyptissä moni asia on periaatteessa laissa kielletty, mutta kiellolla ei ole merkitystä niin kauan kuin kielloin noudattamista ei valvota eikä rikkomuksista seuraa sanktioita.

Muutamat yksityiset liikeyritykset ovat pyrkineet muuttamaan asiakastilansa savuttomiksi. Savuttomuus ei käytännössä aina toteudu. Seurasin pankissa vuoroani odottaessani mielenkiintoista näytelmää. Arabiliikemies mittatilauspuvussaan sytytti sikarin vuoroaan odottaessaan. Kukaan miehen vieressä istuneista asiakkaista ei puuttunut tilanteeseen. Vartija ilmoitti kohteliaasti miehelle pankkisalin olevan savuton ja tupakoinnin olevan kielletty. Vartijan esimies toisti ilmoituksen ja pyysi miestä sammuttamaan sikarinsa. Lopulta paikalle saapui pankin apulaisjohtaja selvittämään tilannetta. Asiakas oli ilmeisen vaikutusvaltainen ja varakas, koska hän sai nautiskella sikarinsa loppuun asti.

Egyptissä on totuttu siihen, että riittävän varakas tai riittävän vaikutusvaltainen henkilö voi tehdä lähes mitä tahansa – kielloista, laeista ja kanssaihmisistä piittaamatta. Rahalla saanee kaikkea muuta paitsi terveyttä ja paikan taivaassa tai paratiisissa.

Päivi Arvonen tyoskentelee freelance -toimittajana ja valokuvaajana Suomen medialle Egyptissä ja Suomessa. Koulutukseltaan hän on uskontotieteilijä, erikoisaloina uskonnot, kulttuuri, matkailu, koulutus, kehitysyhteistyö, ihmisoikeudet, sekä ympäristö- ja eläinsuojelukysymykset.

Leave a Comment

Previous post: Edellinen artikkeli

Next post: Suosittu ja sensuroitu Valentinen päivä