Varsinais-Suomessa Hämeen Härkätien varrella sijaitseva Somero tunnettiin aikoinaan Suomen suurimpana sikapitäjänä ja tammikuussa 1993 kaupungiksi muuttunut Somero on edelleen yksi maamme merkittävimmistä peltopitäjistä. Somero on etenkin kesällä virkeä kulttuurikohde, jossa riittää nähtävää ja koettavaa vaikka viikon jokaiselle päivälle. Kesälauantaisin Someron Somerniemen kesätorille saapuu jopa kuusituhatta torivierasta. Torin lähellä voi fiilistellä myös Rauli Badding Somerjoen Paratiisi-kioskilla.
Somerniemen kesätori on avoinna lauantaisin 4.9. asti
Somero sijaitsee keskeisellä paikalla ruuhka-Suomessa vain sadan kilometrin päässä Helsingistä. Somerolla onkin aina ollut paljon pääkaupunkiseutulaisia kesäasukkaita.
Someron asukasluku on noin 10 000. Kesälauantaisin yli puolen Someron asukasluvun verran kesänviettäjiä vierailee Somerniemen kesätorilla, jonne tullaan pitkienkin matkojen takaa. Myynnissä on etenkin käsitöitä ja kirpputoritavaraa sekä antiikkia ja suolaista sekä makeaa vatsantäytettä.
Somerniemen nykypäivän kuuluisin asukas lienee kirjailija Kaari Utrio, joka on viihtynyt miehensä Kai Linnilän kanssa Somerniemellä jo yli kolmekymmentä vuotta. Somerniemellä asui myös legendaarinen artisti Badding Somerjoki, jonka äiti perusti Helsingintien varteen kioskin vuonna 1962. Myös Rauli työskenteli ajoittain kioskissa, joka oli paikallisen nuorison suosima hengailupaikka. Kioskin toiminta loppui 1978 ja vuodesta 1997 Somerjoen perikunnan omistamaa kioskia on ylläpitänyt Someron yrittäjät ry. Kioski on avoinna kesäkuukausina etenkin viikonloppuisin.
Somerniemellä voi vierailla myös somerolaisen Reino Koivuniemen rakentamassa Hiidenlinnassa, joka on isäntänsä pitkäaikainen unelma. Hiidenlinna on parhaimmillaan isännän esitellessä huikeita puuveistoksia ja puusta veistämiään huonekaluja.
Someron keskustassa on kahvila, jossa erikoiskahvi tarkoittaa muuta kuin makusiirapilla maustettuja latteja. Huvila Härässä voi kahvin kanssa tilata astrologisen analyysin ja etukäteistilauksesta saa laajemman horoskooppikartoituksen.
Kärsälän ruusutilalla kahvin voi nauttia romanttisessa ympäristössä ruusuntuoksussa. Tilalla kasvaa 250 ruusulajia ja noin 800 pensasta. Ainutlaatuinen ruusupuisto sai alkunsa Tuula ja Mauri Kämin harrastuksesta. Ruusutilaa emännöi nykyään toisen polven ruusutilayrittäjä Piritta Kämi.
Someron jokakesäisiin tapahtumiin kuuluvat myös muun muassa Seiväskarnevaalit sekä Porsasjuhlat. Esakallion ja Ämyrin tanssilavat ovat tanssikansan suosiossa ja lavoilla tanssahdellaan usein myös somerolaisen Unto Monosen Satumaa-tangon tahtiin.
Somero tunnettiin paikkakuntana jo 1300-luvulta. Keskiaikainen historia on läsnä etenkin ”Tuu, tuu, tupakka-rulla” -laulusta tutulla Hämeen Härkätiellä. Vielä vanhempaan perinnemaisemaan pääsee tutustumaan Häntälän notkojen luontopolulla. Notkot muotoutuivat saviperäiseen maahan viimeisimmän jääkauden jälkeen.
Somerolla toivotetaan tervetulleeksi someronmurteisesti: ”Pankais poiketen”. Monivuotisena osa-aikaisena suvisomerolaisena voin lämpimästi suositella Someroa niin pistäytymiseen kuin pidempäänkin oleskeluun. Someron kaupungin slogan on osuva: ”Maaseudun vilskettä ja kaupungin rauhaa”.
|
About: Päivi:
Päivi Arvonen tyoskentelee freelance -toimittajana ja valokuvaajana Suomen medialle Egyptissä ja Suomessa. Koulutukseltaan hän on uskontotieteilijä, erikoisaloina uskonnot, kulttuuri, matkailu, koulutus, kehitysyhteistyö sekä ympäristö- ja eläinsuojelukysymykset. Arvonen toimii myös Kairon ulkomaisten toimittajien yhdistyksen varapuheenjohtajana. |
Päivi Arvonen tyoskentelee freelance -toimittajana ja valokuvaajana Suomen medialle Egyptissä ja Suomessa. Koulutukseltaan hän on uskontotieteilijä, erikoisaloina uskonnot, kulttuuri, matkailu, koulutus, kehitysyhteistyö sekä ympäristö- ja eläinsuojelukysymykset. Arvonen toimii myös Kairon ulkomaisten toimittajien yhdistyksen varapuheenjohtajana.