Iso paha susi

by Päivi Arvonen on 21.11.2011 · 0 comments

in Suomi - Finnish

Egyptissä kuohuu jälleen; verisiä yhteenottoja, kymmeniä kuolleita ja tuhansia loukkaantuneita.  Näin uutisotsikot kertoivat, mutta noin miljoonan neliökilometrin ja noin 85 miljoonan asukkaan Egyptissä väkivaltaa oli viikonloppuna vain pääkaupungissa Kairossa ja sielläkin alueellisesti vain keskustassa Tahrir-aukiolla ja sen lähistöllä.

Palasin Kairoon Suomen työmatkalta eilen sunnuntaina. Kotimatka lentokentältä sujui paljon normaalia nopeammin, sillä liikennettä oli vähän. Kairolaiset pyrkivät välttämään tarpeetonta liikkumista keskustassa erityisesti Tahrir-aukion alueella. Maanantaina liikenne soljui kotikulmillani Zamalekissa normaalin ruuhkaisena.

Lauantaina alkanut väkivalta Tahrir-aukiolla jatkui maanantainakin. Vihaiset nuoret miehet heittelivät kiviä ja mellakkapoliisit käyttävät kyynelkaasua sekä pamputtavat kivien heittelijöitä ja ampuivat lähinnä ilmaan kumiluoteja. Tuhon jälkiä on paljon ja Egyptiläinen museo on suljettuna. Maanantaina päivällä osa aukiosta oli avoinna, mutta illansuussa aukiolle saapui jälleen tuhansia ihmisiä. Väkivalta Kairossa on kuitenkin ollut silti ja alueellista.

Egyptin monissa kaupungeissa järjestettiin sunnuntaina solidaarisuusmielenosoituksia, jotka sujuivat rauhallisesti. Maanantaina mielenosoitusten yhteydessä esiintyi Kairon Tahrir-aukion tapaan väkivaltaa mellakkapoliisin ja siviilien kesken.

Viikonlopun mielenosoitus ja sen muuttuminen väkivaltaiseksi noudatti jälleen samaa kaavaa. Väkivalta alkaa, kun paikalle saapuu muita kuin paikalla alun perin olleita rauhallisesti käyttäytyviä mielenosoittajia.  Egyptin pääministeri kuvaili väkivallan lietsojia lokakuussa ”vallankumouksen vihollisiksi”.

Kaaoksen, väkivallan ja paniikin lietsonnan taustalla ovat niin Kairossa kuin Egyptin muissakin kaupungeissa jälleen mitä todennäköisimmin osin maksetut joukot, osin muutoin entiselle hallinnolle lojaalit tahot. Salainen poliisi työllisti aikaisemmin varsinaisten noin 100 000 palkkatyöntekijän lisäksi ainakin noin puoli miljoonaa puolivirallista apuria, jotka varmasti ovat työttömäksi jouduttuaan valmiit tekemään lähes mitä vaan pienestäkin rahasummasta.

Salaisen poliisin ja Mubarakia tukeneen kansallisdemokraattisen puolueen aktiivit muodostavat arviolta vähintään kahden miljoonan ihmisen ydinjoukon, jonka voimin ja jonka omaisuudella saadaan aikaan melkoisesti kaaosta ja väkivaltaa eri puolilla maata.

Armeijasta, maata johtavasta armeijan sotilasneuvostosta ja sen johtajasta, Mubarakin aikana puolustusministerinäkin työskennelleestä sotamarsalkka Mohammed Hussein Tantawista on viime kuukausina tehty Iso Paha Susi, jonka syyksi tuntuu olevan helppoa vierittää kaikki Egyptin ongelmat. Armeijaa on syytetty syyttä ja syystä esimerkiksi sotilastuomioistuimissa jaetuista vankeusrangaistuksista siviileille ja väkivallasta rauhanomaisia mielenosoittajia kohtaan.

Armeija olisi voinut käyttää paljon kovempia otteita. Viikonlopun tapahtumia armeija enimmäkseen seurasi sivusta ja väkivaltaisesti reagoivat mustiin pukeutuneet mellakkapoliisit, joiden väkivalta ja raakuus tulivat useasti esille monien vuosien ajan mielenosoitusten yhteydessä.

Egyptin lähitulevaisuus näyttäytyy tällä hetkellä entistäkin suurempana kysymysmerkkinä. Mubarakin väistyttyä vallasta 11. helmikuuta vallan ottanut armeijan sotilasneuvosto esitti siirtymävaiheen aikataulusta alussa epärealistisia aikataulusuunnitelmia ja siirtymäkaudesta tulee pidempi kuin aluksi ilmoitettiin.

Ensi maanantaina alkavaksi suunniteltuja parlamenttivaaleja ei kuitenkaan ole toistaiseksi lykätty. Sotilasneuvosto on vakuuttanut, ettei sillä ole aikeita pysyä vallassa siirtymäkautta pidempään. Viimeisimmissä mielenosoituksissa armeijan välitöntä syrjään astumista vaatineilla ei kuitenkaan ole esittää toimivaa vaihtoehtoa.

Iso Paha Susi lymyää jossakin muualla kuin armeijan riveissä ja johdossa. Armeija oli taho, joka mahdollisti vallankumouksen eikä suinkaan varastanut sitä. Tilanne tuntuu muuttuvan niin nopeasti, että blogitekstikin uhkaa vanheta ennen kuin sen ehtii julkaista. Viimeisimmät uutiset kertovat Egyptin pääministerin ja hallituksen eronneen. Epätietoisuus jatkuu ja kasvaa – ja kansaa kerääntyy kaduille yhä enemmän niin Kairossa kuin monissa muissakin kaupungeissa. Ehdoton valtaosa egyptiläisistä toivoo kuitenkin rauhaa ja nopeaa siirtymistä Mubarakin jälkeiseen aikaan.

About: Päivi:

Päivi Arvonen tyoskentelee freelance -toimittajana ja valokuvaajana Suomen medialle Egyptissä ja Suomessa. Koulutukseltaan hän on uskontotieteilijä, erikoisaloina uskonnot, kulttuuri, matkailu, koulutus, kehitysyhteistyö sekä ympäristö- ja eläinsuojelukysymykset. Arvonen toimii myös Kairon ulkomaisten toimittajien yhdistyksen varapuheenjohtajana.

Päivi Arvonen tyoskentelee freelance -toimittajana ja valokuvaajana Suomen

medialle Egyptissä ja Suomessa. Koulutukseltaan hän on uskontotieteilijä,

erikoisaloina uskonnot, kulttuuri, matkailu, koulutus, kehitysyhteistyö sekä

ympäristö- ja eläinsuojelukysymykset. Arvonen toimii myös Kairon ulkomaisten

toimittajien yhdistyksen varapuheenjohtajana.

Leave a Comment

Previous post:

Next post: