Ensimmäisen vaalipäivän rauhallisuus yllätti?

by Päivi Arvonen on 29.11.2011 · 0 comments

in Suomi - Finnish

Egyptin parlamenttivaalit alkoivat Kairossa, Aleksandriassa ja muutamissa muissa kaupungeissa maanantaina. Ensimmäinen vaalipäivä sujui rauhallisesti, mutta oliko se yllätys?

Parlamenttivaaleja on kutsuttu Egyptin ensimmäisiksi vapaiksi vaaleiksi. Nyt meneillään olevat ja vasta tammikuun 10. päättyvät vaalit ovat kuitenkin jo toiset vaalit vallankumouksen jälkeen. Maaliskuussa järjestettiin kansanäänestys perustuslakimuutoksista ja tuolloin moni egyptiläinen äänesti ylpeänä ja onnellisena ensimmäisen kerran elämässään. Maaliskuun kansanäänestystä kuvailtiin osuvasti ”uuden Egyptin syntymätodistukseksi”.

Maaliskuun vaalit olivat hyvää harjoittelua tulevaan. Vaikka äänestysaktiivisuus jäi melko alhaiseksi, monilla vaalipaikoilla kaikki halukkaat eivät ehtineet äänestää, koska ihmisiä oli liikaa vaalihenkilökuntaan ja äänestyspaikkoihin nähden.

Nyt äänestyspaikkoja on lisätty ja vaaliaikaa pidennetty. Kairossa monilla äänestyspaikoilla oli silti satojen metrien mittaiset jonot ja äänestäjät joutuivat odottamaan jopa seitsemän tuntia äänestämään pääsyä.

Ensimmäisen vaalipäivän raportoitiin sujuneen ongelmitta tai ainakin ilman väkivaltaa. Monien uutisten mukaan tämä tuntui olevan suuri yllätys. Väitän, ettei se ollut.

Kairon ja muiden Egyptin kaupunkien viimeisen reilun viikon mittainen väkivalta on lähes täysin koostunut aggressiivisten mielenosoittajien hyökkäyksistä mellakkapoliisia vastaan.  Kairossa väkivalta keskittyi Tahrir-aukion tuntumaan lähinnä sisäasiainministeriön eteen, koska poliisit oli määrätty suojelemaan rakennusta kansanjoukoilta, jotka pyrkivät kohti rakennusta mitä todennäköisimpänä aikeenaan tuhota se.

Kuolonuhreja on reilun viikon aikana raportoitu noin neljäkymmentä ja tuhansia on loukkaantunut. Poliisin ja aggressiivisten siviilien välinen väkivalta laantui vaalien alla. Vaikka monien viimeisen viikon aikana liikkeellä olleen mielenosoittajien motiivina oli vaalien lykkääminen, ei ollut odotettavissa, että siviilit olisivat saapuneet lietsomaan väkivaltaa vaalipaikoille.

Vaalit ovat Egyptissä aikaisemmin olleet lähinnä huono farssi, ja muun kuin ex-presidentti Mubarakin puolueen äänestäminen on ollut jopa hengenvaarallista. Tämänpäiväinen vaalipäivä oli rauhallisuudessaan historiallinen, sillä vaalipaikoilla on ennen koettu väkivaltaa, erityisesti jos joku oppositiota kannattava äänestäjä on pyrkinyt äänestämään. Opposition edustajia on estetty väkivalloin saapumasta äänestyspaikalle tai heidän äänestyslippujaan on tuhottu. Usein tämä on tapahtunut joko Kansallisdemokraattisen puolueen jäsenten, salaisin poliisin tai näiden yhdessä motivoimien tai palkkaamien tahojen toimesta.

Paljon kritiikkiä osakseen saanut armeija on paikalla kaikkialla turvaamassa vaalirauhaa. Mustapukuiset mellakkapoliisit täydentävät armeijan joukkoja. Egyptiläiset osoittivat jälleen hämmästyttävää rauhallisuutta, yhteishenkeä ja organisointikykyä kun kymmenet vapaaehtoiset jonottajat ohjasivat muita äänestäjiä ja auttoivat sotilaita ja poliisia ylläpitämään järjestystä. Moni kommentoi jaksavansa kyllä odottaa vaikka kymmenen tuntia, kun odotti ensin koko elämänsä pääsevänsä äänestämään oikeudenmukaisissa vaaleissa.

Minuun suhtauduttiin äänestyspaikalla journalistina, ulkomaalaisena  ja naisena hyvin positiivisesti. Muutama ristiriitatilanne ulkona äänestyspaikan jonojen luona syntyi kuitenkin kuten maaliskuun vaaleissakin.  Vaikka valtaosa jonotti äärettömän kärsivällisesti, löytyi useampia jonon ohi yrittäneitä, jollaiseksi jonottajat minutkin tulkitsivat kunnes esitin lehdistökorttini ja vakuutin, etten ole egyptiläinen ja en ole viemässä kenenkään paikkaa jonossa.

Noin puolitoista kuukautta kestävän vaalin tulos on vielä vain arvailujen varassa. Nyt käynnissä olevan parlamentin alahuoneen vaalin jälkeen on vuorossa ylähuoneen vaali ja ensi kesäkuussa vielä presidentinvaalit. Toivottavasti egyptiläiset eivät ala kärsiä vaali- ja äänestysväsymyksestä ennen kuin maahan saadaan uusi vaaleilla valittu johtaja armeijan sotilasneuvoston tilalle.

About: Päivi:

Päivi Arvonen tyoskentelee freelance -toimittajana ja valokuvaajana Suomen medialle Egyptissä ja Suomessa. Koulutukseltaan hän on uskontotieteilijä, erikoisaloina uskonnot, kulttuuri, matkailu, koulutus, kehitysyhteistyö sekä ympäristö- ja eläinsuojelukysymykset. Arvonen toimii myös Kairon ulkomaisten toimittajien yhdistyksen varapuheenjohtajana.

Päivi Arvonen tyoskentelee freelance -toimittajana ja valokuvaajana Suomen

medialle Egyptissä ja Suomessa. Koulutukseltaan hän on uskontotieteilijä,

erikoisaloina uskonnot, kulttuuri, matkailu, koulutus, kehitysyhteistyö sekä

ympäristö- ja eläinsuojelukysymykset. Arvonen toimii myös Kairon ulkomaisten

toimittajien yhdistyksen varapuheenjohtajana.

Leave a Comment

Previous post:

Next post: